Puhelin 09 4241 9700 linkedin

Ajankohtaista

Hyvää syntymäpäivää 13v. Cuumalle!

1.6.2018

Lukua 13 pidetään perinteisesti epäonnen lukuna, mutta kovalla työllä teimme 13. vuodestamme historian parhaamme.

Saimme lukuisia uusia asiakkuuksia, kasvoimme, kehityimme, teimme liikevaihdollisesti ennätyslukemat ja ylitimme samalla 2010-luvun kokonaismyynnissä 15 miljoonan rajapyykin.

Muistimme myös antaa takaisinpäin 100-vuotiaalle Suomelle, jonka ansioista aikoinaan saimme yrityksemme käyntiin ja jonka toimivassa yhteiskunnassa olemme voineet tätä liiketoimintaamme harjoittaa. Lähdimme mukaan tukemaan Tuntematonta Sotilasta, WWF:ää, Invalidiliittoa, lasten hyvinvointia ja nuorisourheilua. Sijoitimme pariin startuppiin ja käynnistimme yhteistöitä kaikesta väliltä panda ja padel.

Onnen vuoden päätteeksi haluamme kiittää kaikkia Cuumalaisia perheineen ja taustajoukkoineen, asiakkaita, jälleenmyyjiä, yhteystyökumppaneita  ja kaikkia muita meidän kanssa ja puolesta liputtaneille!

ARKISTO

» Cuumasta jälleen Kasvaja ja Menestyjä.
Cuuman osakkeenomistajat vastaanottivat tällä vkolla viidettä kertaa peräkkäin Kauppalehden Menestyjät-kunniakirjan, sekä kolmatta kertaa peräkkäin Kasvaja-kunniakirjan. Komean sarjan kunniaksi aina liikkeellä......

» Ähtärin eläinpuiston asukkaat saivat uusia aktiviteetteja
Toimitusjohtajamme Jani Hartikainen käväisi yhdessä myyntijohtaja Christian Eroman kanssa katsomassa mitä asiakkaallemme Ähtäri Zoo:lle kuuluu ja hyväähän sinne kuuluu. Pian......

» Cuuman sponsoroimat ProPADEL kentät Sörnäisissä on tämän kesän PAKKO KOKEA juttu!
Erilaisten tapahtumien (polttarit, syntymäpäivät jne) ja turnausten lisäksi yksityisvuorot ovat niin haluttuja, että pelaamista jatketaan nyt myös yöaikaan. Tulevana viikonloppuna......

» Kesäiset terveiset avustajakoirakoululta!
Cuuman tukeman Invalidiliiton avustajakoiratoiminnan tukipentueen koirat ovat pian jo vuoden ikäisiä. Tähän mennessä pennut ovat oppineet monia tärkeitä perustaitoja. Ne......

» Hyvää syntymäpäivää 13v. Cuumalle!
Lukua 13 pidetään perinteisesti epäonnen lukuna, mutta kovalla työllä teimme 13. vuodestamme historian parhaamme. Saimme lukuisia uusia asiakkuuksia, kasvoimme, kehityimme,......

» Maailman ensimmäinen yhteiskäyttöön suunnattu Panorama Padelkenttä avattiin yhteistyössä Cuuman kanssa Sörnäisten rantatielle.
LEHDISTÖTIEDOTE Cuuma Communications tukemassa lasten ja nuorten liikkumista padelin muodossa! CUUMA COMMUNICATIONS JA PROPADEL YHTEISTYÖSSÄ Teknologiayritys Cuuma Communications Oy on......

» Cuuma, Espoon Palloseura ja SuperPark solmivat kolmikantayhteistyön avuksi nuorten liikkumattomuusongelmaan
Niin paljon hyvää kuin digitaalisuus on tuonutkin ihmisten elämään, on se myös kasvattanut uudenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Yksi niistä on lasten......

» Markkinoinnin ammattilainen
Haemme joukkoomme uutta cuumalaista – jos markkinointi ja viestintä on lähellä sydäntäsi, ja sinulla on näyttöä sekä kokemusta B2B-markkinoinnin parissa......

» Tule meille töihin!
Haemme joukkoomme uusia cuumalaisia – jos teknologia on juttusi ja viihdyt pienessä ja dynaamisessa työporukassa, tutustu Site Manager  &  Senior......

» Cuumalle Kauppalehden Menestyjät-sertifikaatti jo neljättä kertaa!
”Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin ansainnut yritys on parempi kumppani. Menestyjäyritys kuuluu joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Taloudellinen menestys......