Puhelin 09 424 197 00 linkedin

Ajankohtaista

Cuuma tukee maahanmuuttajien työllistymistä

4.10.2017

25-vuotias nepalilainen Rekha Gaundel on työskennellyt Cuumassa kuukauden päivät ja pärjännyt tehtävissään hyvin. Rekha opiskelee Arffman Consultingin maahanmuuttajille tarkoitetussa kotoutumiskoulutusohjelmassa, johon sisältyy työharjoittelujakso. Rekha oli itse aktiivinen ja haki harjoittelupaikkaa Cuuman talousosastolta.  Cuuma päätti tarjota Rekhalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen työympäristöön, operaattoritoimintaan, moderneihin työkaluihin, sekä samalla oppia ammattisanastoa.

”On ollut ilo seurata, miten motivoituneena Rekha on työskennellyt ja opiskellut uusia asioita. Myös suomen kielen opinnot ovat edenneet hyvin, vaikka Cuumassa onkin totuttu puhumaan myös englantia. Mielestäni on tärkeää, että yritykset osallistuvat näihin talkoisiin, sillä maahanmuuttajien työllistyminen on vaikeaa ilman ensikontakteja. Vastapainoksi me saamme mahdollisuuden oppia vieraista kulttuureista, mikä on tänä päivänä yrityksissä erittäin tärkeää”, kertoo Cuuman toimitusjohtaja Jani Hartikainen.

Kotoutumiskoulutuksen ja siihen liittyvän työharjoittelun tavoitteena on suomen kielen oppimisen lisäksi perehtyä suomalaiseen työelämään sekä maamme historiaan ja kulttuuriin. Tätä kautta helpotetaan niin työllistymistä kuin sopeutumistakin. Arffman Consultigilla on käynnissä yhteensä noin 40 kotoutumiskoulutusta. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla järjestettäviin koulutuksiin osallistuu vuositasolla noin 850 maahanmuuttajaa.

”Valmistuin tradenomiksi kotimassaani Nepalissa. Ennen Suomeen muuttoa työskentelin laskutusasiantuntijana japanilaisessa televiestintäpalveluita tarjoavassa yrityksessä, joka keskittyi nimenomaan VoIP:n kansainväliseen tukkumyyntiin. Kun työharjoittelujaksomme Suomessa alkoi, tuntui luontevalta hakea vastaaviin tehtäviin”, sanoo Rekha Gaundel.

Suomessa asuu jo lähes 3000 nepalilaista ja halukkaita tulijoita on enemmänkin. Suomea pidetään hyvänä ja turvallisena paikkana elää.

”Ympäristöinsinööriksi valmistunut aviomieheni muutti Suomeen muutama vuosi sitten ja nyt minulla oli viimeinkin mahdollisuus seurata perässä. Työllistyminen Suomessa ei ole kovinkaan helppoa. Olemme kuitenkin luottavaisia tulevaisuuden suhteen ja teemme itse paljon töitä sen eteen. Itselläni on tavoitteena työllistyä telekommunikaatioalalle”, kertoo Rekha.

Arffman Consulting on perustettu vuonna 1993. Yritys on tällä hetkellä yksi maan suurimmista yksityisistä aikuiskoulutukseen keskittyneistä yrityksistä. Arffman Consulting tarjoaa koulutusta ja erilaisia palveluja työnhakijoille ja työelämässä oleville eri puolilla Suomea.

 

Lisätietoja:

Asiakkuusjohtaja Kirsi-Maria Biaudet, Cuuma Communications Oy, p. 040 517 9994,
kirsi-maria.biaudet@cuuma.com

Kouluttaja, VTT Minna Uimonen, Arffman Consulting Oy, +358 44 733 1135, minna.uimonen@arfcon.fi

Cuuma Communications rahoittaa Invalidiliitolle avustajakoiran

26.9.2017

LEHDISTÖTIEDOTE  26.9.2017

INVALIDILIITON AVUSTAJAKOIRAT SAIVAT TÄRKEÄN SPONSORISOPIMUKSEN

Teknologiayritys Cuuma Communications Oy ja sen tytäryhtiö Koiramerkki-palvelu ovat solmineet kaksivuotisen sponsorisopimuksen Invalidiliiton avustajakoiratoiminnan kanssa. Sopimuksen aikana Cuuma rahoittaa yhden avustajakoiran koulutuksen pennusta aina luovutusikäiseksi arjen sankariksi.

”Tulemme innolla seuraamaan tätä kahden vuoden matkaa. Jakamalla sitä Cuuman, Koiramerkin sekä Invalidiliiton eri kanavissa, saavutamme myös lisää näkyvyyttä tärkeälle asialle. Projektin lopussa odottaa kiitoksista suurin, kun valmistunut avustajakoira luovutetaan uuteen perheeseen ja sitä tarvitsevan vammaisen ihmisen elämänlaatu paranee huomattavasti”, kertoo Cuuman toimitusjohtaja Jani Hartikainen.

Avustajakoirista on suuri pula. Omaa avustajakoiraa jonottaa tällä hetkellä yli 60 ihmistä ja pahimmillaan koiraa voi joutua odottamaan jopa kymmenen vuotta. Siksi Invalidiliitossa annetaan suuri arvo nyt solmitulle sopimukselle.

”Tämä on meille todella tärkeä tuki, sillä valmiin avustajakoiran hankintahinta on noin 20 000 euroa. Toisin kuin näkövammaisten opaskoirat, avustajakoirat eivät ole julkisen rahoituksen piirissä. Koirien hankinta onkin täysin riippuvaista Veikkauksen pelituotoista jaettavista avustuksista sekä yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoituksista”, toteaa Invalidiliiton keräyspäällikkö Petri Äikiä.

”Fyysisesti vammaiselle ihmiselle avustajakoirasta on valtava apu. Koira on elävä apuväline, joka auttaa omaa ihmistään monissa arkisissa askareissa. Avustajakoira osaa esimerkiksi avata ja sulkea ovia, sytyttää ja sammuttaa valoja, tilata hissin, nostaa ja noutaa tavaroita sekä avustaa pukeutumisessa ja riisuuntumisessa”, Äikiä jatkaa.

Lisätietoja:
Asiakkuusjohtaja Kirsi-Maria Biaudet, Cuuma Communications Oy, p. 040 517 9994,
kirsi-maria.biaudet@www.cuuma.com

Keräyspäällikkö Petri Äikiä, Invalidiliitto ry, p. 0400 664 976, petri.aikia@invalidiliitto.fi
Varainhankinnan suunnittelija Elina Lakso, Invalidiliitto ry, p. 040 962 3452, elina.lakso@invalidiliitto.fi

Resurssilinkit:

www.elamayllattaa.fi/avustajakoirat

https://www.facebook.com/koiramerkki/

 

Cuuma mukaan älytoimistoratkaisuja kehittävään Taitori Oy:hyn

13.9.2017

Cuuma sijoitti Taitori Oy:hyn osana sen järjestämää rahoituskierrosta. Rahoituskierros keräsi yli 0,5 miljoonaa euroa.

”Nopeasti kasvavassa Taitorissa on kaikki menestyksen mahdollisuudet kohdillaan. Toimiva tiimi, erinomainen tuote ja ennen kaikkea täydellinen ajoitus. Lisäksi Taitorin tuotteet ovat lähellä Cuuman omia tuotteita, joten yhtiöt täydentävät toisiaan. Hallitustyöskentelyn kautta Cuuma tuo Taitorille kokemusta matkalla start upista vakavaraiseksi teknologiayrityksesi”, kertoo Taitori Oy:n hallitukseen liittyvä Cuuman toimitusjohtaja Jani Hartikainen.

Taitorin CMO ja osakas Perttu Ahvenainen kuvaa alkavaa yhteistyötä seuraavasti:

”Kerätty rahoitus käytetään uusille kansainvälisille markkinoille laajentumiseen, uuden henkilöstön rekrytoimiseen sekä Taitori brändin kehittämiseen. On mahtavaa saada Cuuman ja Jani Hartikaisen myötä huippuosaamista mukaan Taitorin tarinaan sekä hallitukseen”

Taitori on suomalainen älykkäiden toimitilaratkaisuiden toteuttaja, jonka missiona on tehdä työntekijän työpäiväkokemuksesta sujuvampaa sekä kiinteistöjohtamisesta älykkäämpää. Taitorin toteuttamia ratkaisuja löytyy jo lukuisista suomalaisista suuryrityksistä sekä pörssiyhtiöistä.

http://www.taitori.fi/

 

Espoon palloseura ja Cuuma Communications solmivat urheilutoimintaa tukevan yhteistyösopimuksen

8.9.2017

Cuuman puhejärjestelmän avulla tuetaan EPS:n urheilutoimintaa.

Digitaalisuus ja urheilu ovat kummatkin elämässämme isossa roolissa. On hienoa tehdä yhteistyötä, jossa nämä asiat yhdistyvät, toteaa Cuuman osakas Christian Eroma.
Cuuman palveluilla voimme olla avuksi urheiluseuroille, siinä missä yrityksillekin. EPS:n ihailtava energisyys ja joukkuehenki, tärkeät hetket ja onnistumiset muistuttavat lisäksi hyvin paljon myös Cuuman yritysmaailmaa. Junioriurheilun tukeminen antaa henkisesti paljon. Siellä ne seuraavat tähdet kasvavat, oli kyse sitten pejaajista tai työntekijöistä, Eroma jatkaa.

http://espoonpalloseura.fi/seuratiedotteet/1579-eps-ja-cuuma-communications-solmivat-urheilutoimintaa-tukevan-yhteistyoesopimuksen

 

Urheilu on aina lähellä Cuuman sydäntä

26.8.2017

Urheilu on aina ollut Cuumalla isossa roolissa. Uusimpana yhteistyönä olemme mukana tukemassa EPSn (Espoon palloseura) toimintaa. Stailasimme p09 Kotkat Cuuman laseihin ja pelipaitoihin ennen turnausviikonlopun pelejä.

Tsemppiä EPS!

 

Hyvää kesää Cuuman asiakkaat!

1.6.2017

Tasan kaksi vuotta sitten Cuuma täytti pyöreitä. Teini-ikä on lähtenyt kahdessa vuodessa vauhdilla käyntiin: henkilökunta on tuplaantunut, uusia yritysasiakkaita on kertynyt tässä ajassa matkaan yli 200 kpl, tunnustusta on tullut mm.AAA-luottoluokkaan nousuna, Kasvajana, Menestyjänä sekä asiakkaan kanssa toteutettuna, yhtenä Suomen parhaaksi valittuna Contact Centerinä.

Tänä vuonna tulee myös historian suurimmat tuoteuutuutemme, kuten Cuuman oma GSM-liittymä! Tästä on hyvä jatkaa kohti aikuisikää.

Kiitos jälleen kerran kuluneesta vuodesta kaikki Cuuman kanssa matkaa taittaneet ja oikein hyvää kesää!

 

Parasta AAA-luokkaa

1.5.2017

Kesäisen sään lisäksi muitakin ilouutisia: Cuuma on mukana juuri julkaistussa, vajaan 200 yrityksen AAA-luokitukseen nousijoissa.

Lue lisää.

 

FinnHEMS ja Cuuma yhteistyöhön

9.3.2017

Cuuma sai uudeksi referenssiasiakkaaksi valtakunnallisen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikön, FinnHEMSin.

On kunnia tulla valituksi palveluntarjoajaksi yritykselle, jonka toiminta voi parhaimmillaan pelastaa ihmishenkiä.

Lue lisää Cuuman ja FinnHEMSin yhteistyöstä nettisivuiltamme.

 

 

Kolmas kerta toden sanoo

21.2.2017

Näin tulosjulkistusten aikaan on sopiva ajankohta vilkaista vielä kerran taakseen.

Vuosi 2016 oli tähän mennessä Cuuman historian vauhdikkain vuosi. Merkittävä liikevaihdon kasvu, isoja tuoteuutuuksia, yli 100 uutta yritysasiakasta, tunnustusta Contact centereiden parhaimmistona, sekä kolmannen kerran peräkkäin myönnetty ´Menestyjä´- sertifikaatti antavat pohjaa sille, että yritys on toiselle vuosikymmenelle päästyään vakiinnuttanut asemansa pelikentällä, jolla perinteisesti ovat hallinneet isot puhelinoperaattorit.

Kaiken taustalta löytyy sama perusta, joka on nyt lähes kaikkien huulilla: digitaalisuus. Sen tuomat muutokset ja mahdollisuudet
ovat niin valtavat, että yhä useampi yritys joutuu tosissaan miettimään, miten oma liiketoiminta sopeutuu niihiin ja hyödyntää niiden tuomaa lisäpotentiaalia.

Kommunikointiratkaisut ja niiden tarpeet ovat tässä merkittävässä roolissa. Tehokkaasti toimiva kommunikointiratkaisu ei ole enää kasa puhelimia ja sähköposti, vaan se on taipuisa monikavanavainen alusta, joka parhaimmillaan, yhdistettynä käyttäjiin ja yrityksen muihin digitaalisiin ratkaisuihin, tuottaa laadukkaampaa liiketoimintaa, tyytyväisiä asiakkaita, parempaa tulosta. Se lisää automaatiota,seurantaa, tuottaa analyysiä ja tunnuslukuja päätöksenteon tueksi. Se palvelee niin yritystä, kuin sen asiakkaita.

Siinä missä oikein valitut kommunikointiratkaisut voivat parhaimmillaan nostaa yrityksen liiketoiminnan täysin uudelle tasolle, saa väärin valittuihin tuhlattua vaikka koko työaikansa. Koska tarpeista on tullut henkilö – ja yrityskohtaisempia, ei hyllytavara istu täydellisesti ja oikeiden palveluiden valitsemisessa tarvitaan apua. Tässä kohtaa esiin astuu Cuuma.

Jo yli viidelle sadalle yritykselle, puolustusvoimille, muille operaattoreilla ja palveluntarjoajille 10 vuoden ajan palveluita tuottaneena on syntynyt vahva luotto siihen, että voimme olla avuksi. Cuumalle jokainen asiakas yrityksen kokoon katsomatta on erilainen. Palvekukokonaisuus suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa ja jollei tarvittavat komponentit löydy valmiista ominaisuuksista, ne tehdään mittatilauksena. Lopputuloksena on tyytyväinen asiakas ja tyytyväiset asiakkaan asiakkaat. Mahdollisesti jopa uusi ´Menestyjä´- sertifikaatti.

Jani Hartikainen
Toimitusjohtaja
Cuuma Communications Oy
www.cuuma.com

Best Finnish companies, Norwegian 12/2016

1.12.2016

Cuuma esillä yli miljoona lukijaa kattavassa Norwegianin Joulukuun lehdessä, ´Best Finnish Companies´- osiossa.

 

Suomen parhaimmistoa jo kahtena vuonna peräkkäin

15.5.2016

Cuuman ja Autokeskuksen tuottama palveluympäristö on valittu vuoden 2015 toiseksi parhaaksi Contact Centeriksi Asiakkaan Ääni -kilpailussa (vuonna 2014 kolmanneksi parhaaksi  ja toiseksi parhaaksi kehittyjäksi).  Valinnat perustuvat asiakaspalvelutilanteen jälkeen tehtyihin kyselyihin. Aineistossa on asiakaspalautteet yli 500 0000 suomalaiselta, jotka ovat olleet yhteydessä Contact Center -palvelukeskukseen.

Kilpailuun osallistumisen vaatimukset saavutti 58 Contact Centeriä ja yli 3500 agenttia.

Vertailussa oli mukana yrityksiä, jotka ovat mitanneet asiakaskokemustaan säännöllisesti viimeisen vuoden ajan. Luotettavien tulosten edellytyksenä on vähintään 1 200 palautetta parhaalla asiakaspalvelulla ja 300 parhaalla kehittyjällä vuosineljänneksen aikana. Parhaan asiakaspalvelijan pitää saada vähintään 120 palautetta vuodessa.

Aiheesta lisää tästä.

 

ARKISTO

» Cuuma tukee maahanmuuttajien työllistymistä
25-vuotias nepalilainen Rekha Gaundel on työskennellyt Cuumassa kuukauden päivät ja pärjännyt tehtävissään hyvin. Rekha opiskelee Arffman Consultingin maahanmuuttajille tarkoitetussa kotoutumiskoulutusohjelmassa,......

» Cuuma Communications rahoittaa Invalidiliitolle avustajakoiran
LEHDISTÖTIEDOTE  26.9.2017 INVALIDILIITON AVUSTAJAKOIRAT SAIVAT TÄRKEÄN SPONSORISOPIMUKSEN Teknologiayritys Cuuma Communications Oy ja sen tytäryhtiö Koiramerkki-palvelu ovat solmineet kaksivuotisen sponsorisopimuksen Invalidiliiton......

» Cuuma mukaan älytoimistoratkaisuja kehittävään Taitori Oy:hyn
Cuuma sijoitti Taitori Oy:hyn osana sen järjestämää rahoituskierrosta. Rahoituskierros keräsi yli 0,5 miljoonaa euroa. ”Nopeasti kasvavassa Taitorissa on kaikki menestyksen......

» Espoon palloseura ja Cuuma Communications solmivat urheilutoimintaa tukevan yhteistyösopimuksen
Cuuman puhejärjestelmän avulla tuetaan EPS:n urheilutoimintaa. Digitaalisuus ja urheilu ovat kummatkin elämässämme isossa roolissa. On hienoa tehdä yhteistyötä, jossa nämä......

» Urheilu on aina lähellä Cuuman sydäntä
Urheilu on aina ollut Cuumalla isossa roolissa. Uusimpana yhteistyönä olemme mukana tukemassa EPSn (Espoon palloseura) toimintaa. Stailasimme p09 Kotkat Cuuman......

» Hyvää kesää Cuuman asiakkaat!
Tasan kaksi vuotta sitten Cuuma täytti pyöreitä. Teini-ikä on lähtenyt kahdessa vuodessa vauhdilla käyntiin: henkilökunta on tuplaantunut, uusia yritysasiakkaita on......

» Parasta AAA-luokkaa
Kesäisen sään lisäksi muitakin ilouutisia: Cuuma on mukana juuri julkaistussa, vajaan 200 yrityksen AAA-luokitukseen nousijoissa. Lue lisää.  ...

» FinnHEMS ja Cuuma yhteistyöhön
Cuuma sai uudeksi referenssiasiakkaaksi valtakunnallisen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikön, FinnHEMSin. On kunnia tulla valituksi palveluntarjoajaksi yritykselle, jonka toiminta voi parhaimmillaan pelastaa ihmishenkiä.......

» Kolmas kerta toden sanoo
Näin tulosjulkistusten aikaan on sopiva ajankohta vilkaista vielä kerran taakseen. Vuosi 2016 oli tähän mennessä Cuuman historian vauhdikkain vuosi. Merkittävä......

» Best Finnish companies, Norwegian 12/2016
Cuuma esillä yli miljoona lukijaa kattavassa Norwegianin Joulukuun lehdessä, ´Best Finnish Companies´- osiossa.  ...