Puhelin 09 424 197 00 linkedin
Meille kaikkein tärkeintä ovat tyytyväiset asiakkaat

Lue miten asiakkaamme tuottavat omille asiakkailleen parempaa asiakaskokemusta

Tiiviillä yhteistyöllä asiakaspalvelun parhaimmistoon

Aro-Yhtymä Oy on suomalainen perheyritys ja maamme merkittävimpiä autoalan toimijoita. Konserniin kuuluvat Aro-Yhtymä Oy:n sataprosenttisesti omistamat AutoFennica Oy, Autokeskus Oy, Aro Parts Logistics Oy ja Aro Vehicle Logistics Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli noin 284 miljoonaa euroa, ja konserni työllistää noin 580 henkilöä.

10 vuoden kokemus kommunikaatioratkaisujen kehittämisessä Cuuman henkilökunnalla on harjaantunut taito ymmärtää asiakkaansa tarpeet. Muutaman suunnittelupalaverin päätteeksi tarpeet ja ratkaisu olivat selviä. Cuuma räätälöi tuotteensa vastaamaan Aro-Yhtymän ja Autokeskuksen vaativia tarpeita, jonka jälkeen olimme valmiita ottamaan järjestelmän käyttöön.

Hanke on johtanut vahvaan yhteistyöhön, jossa yhdessä kehitämme ratkaisuja Autokeskuksen monikanavaisen asiakaspalvelun laajentamiseksi myös mobiilikäyttäjille.
Liiketoiminnan tarvelähtöinen ja määrätietoinen kehitys yhdessä Cuuman kanssa johti projektin aikana uusiin realiaikaisiin monitorointiratkaisuihin, kertoo Markkinointipällikkö Jyrki Lähde.

Referenssitekstiä kirjoitettaessa on palvelukeskuksen kautta vastattu kaikkiin asiakaspalvelu- ja huoltoajanvarauspuheluihin kuluvan päivän aikana 100%:sti, vaikka meneillään on ruuhkaisin renkaanvaihtoajankohta. Sama tavoite asetetaan mobiilikäyttäjille lähitulevaisuudessa. Yhtään yhteydenottoa ei jätetä käsittelemättä.

Kaikki asiakaspalveluryhmät huomioiden palveluidemme laatua on saatu parannettua pitkälle toistakymmentä prosenttiyksikköä jo aiemmin hyvästä lähtötilanteesta. Järjestelmä on toiminut moitteetta ja kaikki annetut lupaukset on toteutettu, kertoo Aro Yhtymän tietohallintojohtaja Tomi Valasvuo.

Tiivin yhteistyön lopputuloksena Autokeskus on jo kahdesti valittu maamme asiakaspalvelun parhaimmistoon. Lue lisää täältä.

 

Asiakaspalveluun tehoja automatisoidulla järjestelmällä

Lippupiste Oy on Suomen suurin lipunvälitysyritys, jonka kanavien kautta myydään vuosittain noin viisi miljoonaa lippua yli 18 000 teatteri-, kulttuuri, viihde- tai urheilutapahtumaan. Lippupiste tarjoaa myös lipunmyynnin järjestelmä- ja tukipalveluita tapahtumanjärjestäjille. Panostamme laadukkaaseen ja kattavaan asiakaspalveluun yli 50 ammattilaisen voimin. Lippupisteen omistaa Euroopan johtava lipunvälitysyritys, saksalainen CTS Eventim AG joka toimii 19 maassa ja välittää vuosittain yli 80 miljoonaa lippua yli 100 000 tapahtumaan.

Cuuma on tuottanut toistakymmentä asiakaspalveluryhmää kattavan puheratkaisun raportointeineen Lippupisteelle. Toimintaa harrastetaan Helsingissä ja Tampereelle, IP-pohjaisen puheratkaisun ansiosta fyysisellä sijainnilla ei ole merkitystä. Automatisoitu ja puhelinjärjestelmään integroitu asiakkuudenhallintajärjestelmä tehostaa asiakaspalvelun työta lukemattomilla minuuteilla päivittäin.

”Pidämme muutaman kerran vuodessa antoisan strategiapalaverin Cuuman kanssa jossa kerromme haaveistamme puhejärjestelmän ominaisuuksien osalta, usein muutamaa viikkoa möhemmina haaveemme on toteutettu.”

Turvallisin ja vaatimukset täyttävä ratkaisu

Cuuma Communications Oy on solminut sopimuksen puhejärjestelmien toimittamisesta Suomen Puolustusvoimille. Cuuma Communications valittiin järjestelmätoimittajaksi monivaiheisen valintaprosessin jälkeen. Valintaprosessissa määriteltiin tulevaksi järjestelmäksi turvallisin ja parhaiten Puolustusvoimien vaatimukset täyttävä ratkaisu.

Puolustusvoimien tehtävänä on mm. Suomen sotilaallinen puolustaminen. Maa- ja vesialueen ja ilmatilan valvominen, sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Puolustusvoimat osallistuu sotilaallisesti myös kansainvälisiin kriisitilanteisiin ja tarjoaa tukea muille viranomaisille kotimaassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Joustava ja tehokas palveluympäristö

Musti ja Mirri on vuonna 1988 perustettu lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Liikkeitä on yli sata ympäri Suomen Helsingistä aina Rovaniemelle saakka. Musti ja Mirri on Suomen sekä samalla koko Skandinavian suurin lemmikkieläintarvikeketju.

Musti ja Mirri on laajentanut toimintaansa jatkuvasti ja asiakaspalvelu on yhä enemmän toiminnan keskiössä. Yhdessä Cuuman kanssa niin asiakaspalvelun, kuin yli sadan myymälän kommunikaatiotarpeet on hoidettu vaivatta Cuuman ratkaisuilla. Asiakkuudenhallintajärjestelmän integraatio puhelinjärjestelmään muodostaa joustavan ja tehokkaan palveluympäristön. Saumattomat ylivuodot palvelupisteistä asiakaspalvelukeskukseen mahdollistavat tyytyväisen soittajan ja tavoitettavuus on paras mahdollinen.

”Cuuma on osoittautunut erinomaiseksi ja joustavaksi kumppaniksi, jonka ratkaisujen toteutukseen asiakas voi myös aidosti olla vaikuttamassa. Cuuma on silmin nähden kiinnostunut myös loppuasiakkaasta ja on antanut meille arvokasta tukea parhaan mahdollisen contact centerin toimintatavan ja palvelutason luomisessa.”

– Mikko Virta, Asiakaspäällikkö, Musti ja Mirri Oy

Monikanavaista viestintää reaaliaikaisesti

Baronan vaatimuksena oli hankkia järjestelmä, jolla voidaan tarjota normaalia vastauspalvelua enemmän reaaliaikaista informaatiota asiakkaille. Barona havaitsi, ettei pelkkä puheluiden yhdistäminen enää riitä asiakkaiden kasvaville vaatimuksille. Tieto tavoiteltavan henkilön läsnäolosta ja tavoitettavuudesta haluttiin välittää soittajalle reaaliaikaisesti. Mahdolliset soittopyynnöt haluttiin myös ohjata tehokkaasti ja haluttuja kanavia pitkin tavoitellulle. Koko palvelupaketti haluttiin myös tarjota asiakkaille normaalista markkinahinnasta poiketen huomattavilla säästöillä totuttuun nähden.

Jo kartoitusvaiheessa kävi selväksi, ettei ns. perinteinen operaattoritekniikka pysty vastaamaan esitettyihin vaatimuksiin ja Barona käänsikin huomionsa ip- teknologiaa hyödyntäviin palveluntarjoajiin. Barona valitsi ratkaisukseen Cuuman järjestelmän, koska järjestelmä täytti vaatimukset Baronan tulevan liiketoimintamallin huomioon ottaen. Baronan tavoitteena oli laajentaa toimintaa nopeasti ulkomaille helposti monistettavissa olevan konseptin myötä.

”Cuuman järjestelmän ja Baronan palvelumallin avulla nostimme toimialan kokonaan uudelle tasolle. Baronan luomat palvelut ovat nykyisin liiketoiminnan vaatimuksia, joihin kaikkien alan palveluntarjoajien tulisi pystyä vastaamaan. Me olimme luomassa jotakin kokonaan uutta oikeiden kumppaneiden kanssa. Olemme pystyneet yhdessä Cuuman kanssa ratkaisemaan alan tekniset haasteet ja samalla tarjonneet huomattavasti parempaa palvelua entistäkin kustannustehokkaammin”, kertoo liiketoimintajohtaja Jani Räkköläinen.

Varmatoiminen kommunikaatioalusta erittäin vaativaan käyttöön

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikkö. Sen omistavat yhtä suurin osuuksin Suomen viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä. FinnHEMS vastaa lääkärihelikopteritoiminnasta Suomessa yhdessä yliopistollisten sairaanhoitopiirien kanssa.

HEMS-toiminnan (Helicopter Emergency Medical Services) tärkeimpänä tehtävänä on tarjota kiinteässä yhteistyössä muun ensihoitopalvelun kanssa korkealaatuisia ensihoitolääkärin palveluita äkillisissä ja henkeä uhkaavissa tilanteissa. Lääkärihelikopteritoiminnan laajan toimintasäteen ja nopean reagointikyvyn ansiosta kansalaiset ovat ensihoitolääkäripalvelujen saajina mahdollisimman tasa-arvoisessa asemassa. Helikopterit ja miehistö ovat ympäri vuorokauden välittömässä (4–5 minuutin) lähtövalmiudessa.

 

Vuonna 2016 FinnHEMS päätti uusia puhe- ja viestintäratkaisunsa. Tavoitteena oli löytää varmatoiminen ja kahdennettu kommunikaatioalusta, joka toimisi ensisijaisesti FinnHEMSin konesalissa ja kahdennettuna operaattorin omissa tiloissa. Järjestelmän tulee palvella FinnHEMSin kaikkia toimipisteitä, toimistohenkilökunnan tarpeista kenttämiehistön tarpeisiin.

Tukikohtien päätelaitteiksi valittiin IP-puhelimet, jolloin järjestelmä ei olisi riippuvainen mobiilioperaattoreista. IP-puhelimet on kuitenkin kahdennettu mobiiliyhteyksin.

”Saatiin se mitä haluttiin ja vähän enemmänkin erittäin kivuttomalla käyttöönotolla. Cuuma teki erittäin huolellista työtä kartoittaessaan tarpeemme ja infrastruktuurimme, joka oli selvästi avain ongelmattomaan ja sujuvaan käyttöönottoon”, kertoo FinnHEMSin ICT-päällikkö Marko Alakangas.

Ratkaisu suurten puheluvolyymien hallintaan

Freedom Rahoitus on riippumaton lainojen välittäjä ja kuuluu Pohjoismaiseen Freedom Finance -ryhmään. Pohjoismaissa Freedom Finance on suurin lainanvälittäjä ja lainavertailusivusto on auttanut  jo satoja tuhansia henkilöitä löytämään itselleen sopivimman lainaratkaisun ja säästämään asiakkaan lainanhoitokuluissa. Yhtiön palveluksessa Pohjoismaissa on jo lähes 200 henkeä. Freedom Rahoituksen vahvuuksia ovat henkilökohtainen palvelu, kansainväliset luotonmyöntäjäsuhteet ja paikallisten lainamarkkinoiden hyvä tuntemus.

Suomessa Freedom Rahoitus soittaa ja vastaanottaa kuukaudessa kymmeniä tuhansia puheluita. Suuri puhelumäärä asettaa korkeat vaatimukset järjestelmälle ja koko Freedom Rahoituksen  henkilöstölle. Järjestelmälle asetettiin vaatimukseksi täyttää ns. Call center- tasoiset ominaisuudet. Freedom Rahoitus tarvitsi järjestelmän, jossa yhtäaikaisten puhelujen käsittely voidaan jakaa mahdollisimman tehokkaasti kaikille työntekijöille, aina tilanteen vaatimalla tavalla. Mittavan puhelumäärän analysointi vaatii järjestelmän raportoinnilta useita eri tasoja käsitellä tietoja.

“Järjestelmän hankintavaiheessa tutustuimme myös suurien toimijoiden vaihtoehtoihin, jotka tuntuivat toteutukseltaan raskailta ja toiminnoiltaan kankeilta. Emme pitäneet ajatuksesta hankkia toimitiloihimme omaa palvelinrautaa vastuullemme. Myöskään perinteisen puhelinverkon tarjoamat puheliittymät eivät vaikuttaneet parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta.” Freedom Rahoituksen toimitusjohtaja Jari Arjavalta kertoo ja jatkaa: “Cuuman kyky ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, yhdistettynä haluun ratkaista televiestinnän tuomat haasteet ovat olleet tärkeitä vaikuttajia Freedom Rahoituksen ja Cuuma Communicationsin välisessä yhteistyössä.”

Helppokäyttöinen ja tehokas puheratkaisu
Pakuovelle.com on KD Rent Oy:n tarjoama palvelu. KD Rent Oy on täysin kotimainen yhtiö, joka on perustettu vuonna 2004. Yhtiön tavoitteena on olla selkeä markkinajohtaja lyhytaikaisessa pakettiauton vuokrauksessa pääkaupunkiseudulla.
Tarjoamme vastikkeetta lasten ja nuorten parissa työskenteleville hyväntekeväisyysjärjestöille medianäkyvyyttä uusissa pakettiautoissamme. Haluamme tällä tavoin viestittää arvojamme sekä kannustaa muita yhtiöitä kantamaan oman osuutensa tulevaisuuden toivojen – lasten ja nuorten – auttamisesta. Tällä hetkellä seuraavat järjestöt viestittävät omia tärkeitä asioitaan uusissa pakettiautoissamme: Aseman lapset / Walkers, Lastenklinikoiden kummit, SOS-lapsikylä, Tukikummit sekä Uusi lastensairaala 2017.
Cuuma on toteuttanut helppokäyttöisen, tehokkaan sekä 24/7 periaatteella toimivan puheratkaisun. Ratkaisussa on hyödynnetty ääniohjausvalikoita aivan uudella periaattella joka mahdollistaa puheluiden tehokkaan lajittelun sekä ohjailun oikeille tahoille.
Räätälöity puheratkaisu ja järjestelmäintegroinnit
City Car Club on autojen yhteiskäyttöpalvelu. Kaikki autot ovat käytettävissä 24 tuntia viikon jokaisena päivänä. Autojen nouto- ja palautuspisteitä on 110. Autojen käytön ajallinen joustavuus ja noutopisteiden hajasijoitus ovat autojen yhteiskäytön tyypillisiä piirteitä.
Tarjontaan kuuluu:
– Helppo varausjärjestelmä
– Helppo kulumonitorointi
– Koontilaskut
– 24/7 päivystys
– 24/7 pääsyn autoihin
– Palvelut Suomessa ja Ruotsissa
Cuuma on räätälöinyt City Car Clubille puhelinjärjestelmän, jonka avulla autojen vuokraajat saavat avattua ja suljettua autojen ovia soittamalla annettuun puhelinnumeroon 0200 242424. Toiminteet mahdollistaa puhelinvaihteen integroituminen osaksi City Car Clubin autonvaraus-, asiakkuudenhallinta- ja ajoneuvonlukitusjärjestelmää.
Kattava puheratkaisu ja asiakaspalvelukokonaisuus
Ideakone Oy on voimakkaasti ja kannattavasti kasvava yritys, joka kehittää ja markkinoi Suomen johtavaa kotisivujen itsepalvelutuotetta Kotisivukonetta ja sen ympärille rakentuvaa tuoteperhettä.
Asiakkaamme ovat toteuttaneet Kotisivukoneella jo kymmeniä tuhansia kotisivuja ja ylläpitävät niitä helppokäyttöisillä hallintatyökaluilla.
Itsepalvelukonsepti sekä automatisoidut laskutus- ja taustajärjestelmät luovat pohjan suurten asiakasmassojen palvelemiseen kannattavasti loppuasiakkaalle järkevään hintaan.
Ideakone on saavuttanut omalla alallaan kiistattoman markkinajohtajuuden Suomessa. Ripeästä kasvusta ja kansainvälistymiseen tehdyistä merkittävistä panostuksista huolimatta olemme kasvaneet aina kannattavasti. Tästä on osoituksena myös korkeimman AAA-luottoluokituksen saaminen useana vuotena peräkkäin.
Cuuma hoitaa Kotisivukoneen koko puheratkaisua, palvelunumeroista asiakaspalvelukokonaisuuksiin.
Jatkuva kehitystyö tuottaa älykkään asiakaspalveluratkaisun

Global Blue on maailman suurin arvonlisäveron palautustoimintaa matkailijoille harjoittava yritys. Tax free -palvelua tarjoaa yli 270 000 myymälää ympäri maailman ja 25 miljoonaa matkailijaa käyttää Global Bluen palveluja vuosittain. Myymälässä näkyvän tax free -palvelun lisäksi tarjoamme käyttöösi myös parhaan verkoston turistimarkkinointiin ja ulkomaisten asiakkaiden tuntemuksen yli 30 vuoden kokemuksella.

Uutta järjestelmää hankittaessa Global Blue halusi siirtyä perinteisestä puhejärjestelmästä ip- pohjaiseen vaihderatkaisuun. Uudelta ip- pohjaiselta vaihderatkaisulta odotettiin älyä pystyä ratkaisemaan monitoimipaikkaisen liiketoimintaan liittyvät haasteet. Järjestelmältä haluttiin myös ominaisuuksia joilla haluttiin parantaa asiakaspalvelua ja samalla mitata palvelun laadun tasoa.

Perinteisiin puhejärjestelmiin verrattaessa Cuuman ip-pohjaisella järjestelmällä saavutettiin merkittävät kustannussäästöt kiinteissä kustannuksissa ja myös operaattorin puhelinlaskussa. Global Blue nosti asiakkaille tarjottavan puhelinpalvelun uudelle tasolle IVR- valikoiden tehokkaan käyttöönoton myötä. Global Blue pystyi myös mittamaan vastausaikoja reaaliaikaisesti ja tarvittaessa ylivuotamaan puheluja toissijaisiin vastauspaikkoihin. Cuuman järjestelmä luo toiminnasta Global Bluelle raportin, jolla toimintaa pystytään seuraamaan sekunnin tarkkuudella.

Järjestelmän käyttöön liittyvä kehitystyö asiakassuhteen myötä on ollut jatkuvaa. Cuuma on päivittänyt uusia ominaisuuksia uusien ohjelmistoversioiden myötä Global Bluen käyttöön vuosittain. Global Blue käyttää järjestelmää Pasilan päätoimipaikkansa lisäksi myös vilkkaasti liikennöidyillä raja- asemilla, Vaalimaalla ja Nuijamaalla. Järjestelmä on käytössä myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Helppokäyttöisyys ja vaivaton ylläpito ratkaisivat
Diacor Turku, joka tarjoaa paikallista hoitoa kaikenikäisille. Lääkäriasema avattiin Turun Hansakorttelin kolmanteen kerrokseen huhtikuussa 2013. Asema tarjoaa korkealuokkaista ja kokonaisvaltaista terveydenhoitoa koko perheelle, vauvoista työikäisiin ja seniorikansalaisiin. Työterveyspalvelujen tarjoajana korostuu oikea-aikaisen, ennakoivan ja osaavan hoidon merkitys. Lääkäriasemalla työskentelee yhteensä noin 140 henkilöä, joista lääkäreitä ja asiantuntijoita noin sata. Henkilökohtaisen palvelukokemuksen ytimessä on oma puhelinajanvaraus, joka takaa että asiakas ohjautuu oikeanlaiseen hoitoon alusta lähtien.
Vaativat tarpeet saatiin ratkottua Cuuman VoIP – ratkaisuilla vaivatta. Toimitukseen sisältyi uusia, yrityksen toimintaa varten räätälöityjä puhelintoimintoja sekä järjestelmäintegraatioita.
”Lopputulos on kaikilta osin vastannut tarpeitamme ja toivomuksiamme. Järjestelmä on uskomattoman vaivaton käyttää ja ylläpitää”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Talvio.
Räätälöity palvelu parantaa asiakaskokemusta

Northmill Oy on tarjonnut erilaisia rahoitustuotteita Pohjoismaissa jo vuodesta 2006 ja auttanut jo yli 100 000 asiakasta löytämään itselleen edullisimman lainaratkaisun. Toimintaa on Suomen lisäksi Ruotsissa, josta yritys on lähtöisin ja jossa yritys toimii markkinajohtajana. Northmill Oy:n visiona on tarjota selkeitä, läpinäkyviä ja asiakasystävällisiä rahoitusratkaisuja kuluttaja-asiakkaille. Yhtiön vahvuuksia ovat kokemuksen tuoma markkinatuntemus, henkilökohtainen asiakaspalvelu ja yhtenäinen luottamus asiakkaidemme välillä.

Northmill Oy:n suomalainen toiminimi Credigo.fi tarjoaa Suomessa vakuudetonta kulutusluottoa, joka tunnetaan myös nimellä pikavippi, aina 2500 euroon asti. Pyrimme aina tarjoamaan 100 % asiakastyytyväisyyden ja upean asiakaskokemuksen. Tämän vuoksi Credigolla on korkeat vaatimukset puhejärjestelmämme suhteen ja Cuuman tarjoaman järjestelmän avulla pystymme tarjoamaan huomattavasti parempaa palvelua lainaa hakeville asiakkaillemme.

”Cuuman kanssa yhteistyön aloittaminen sujui vaivattomasti ja kaikkiin kysymyksiimme on aina vastattu nopeasti. Puhepalvelu on ollut helppo räätälöidä tarpeisiimme sopivaksi erilaisten toimintojen ansiosta ja järjestelmä on täyttänyt kaikki vaatimuksemme. Cuuman ansiosta pystymme palvelemaan laina-asioissa entistä paremmin ja tehokkaammin”, sanoo Arim Salci, Country Manager, Northmill Oy.

Pitkäaikainen kumppanuus toimivan puheratkaisun takana

Ilosaarirock on vuonna 1971 perustettu festivaali, joka kuuluu Euroopan vanhimpiin yhtäjaksoisesti järjestettyihin rocktapahtumiin. Ilosaarirockin on järjestänyt alusta saakka elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry. Voittoa tavoittelematon yhdistys on kasvanut vuosikymmenien saatossa suureksi yksityiseksi kulttuuritoimijaksi, joka hallinnoi kulttuurialan hankkeita, huolehtii Joensuun bändiohjauksesta ja järjestää Ilosaarirockin lisäksi elokuvafestivaali Rokumenttia ja lastentapahtuma Vekararokkia.

Yhdistys myös omistaa Joensuun Töminä Oy -osakeyhtiön, joka järjestää lukuisia tapahtumia ja pyörittää satoja keikkoja vuodessa järjestävää ravintola Kerubia. Koko toiminnan pohja on heinäkuun puolessa välissä järjestettävä Ilosaarirock, kesän paras viikonloppu.

Cuuma on ollut mukana toteuttamassa Ilosaarirockin puheratkaisuita usean vuoden ajan.