Blogi

Cuuman taloudellinen menestys palkittu toistamiseen Kestomenestyjät-sertifikaatilla

Jani Hartikainen

June 1, 2021

Urheilussa ja kasvuyrittäjyydessä on paljon samaa.

Cuuman taloudellinen menestys palkittu toistamiseen Kestomenestyjät-sertifikaatilla

Molemmissa pärjääminen vaatii rakkauden lajiin, ahkeraa treenaamista, toimivan tiimin ja silloin tällöin hitusen onneakin. Molemmissa kilpailu on kovaa. Onnen vastapainoksi juuri kun olit jo melkein voitossa kiinni, niin moottori pamahtaa, nilkka venähtää, ranne murtuu tai joku muu satunnaistekijä laittaa suunnitelmat uusiksi.

Molemmissa alansa huippu onnistuu kumminkin kääntämään jokaisen epäonnistumisen seuraavan kauden vahvuudeksi ja pitkässä juoksussa onnistumaan enemmän kuin epäonnistumaan. Koronan aikana kaikkea tätä punnittiin. Juuri kun olimme tehneet suunnitelmat matkalle mestareiden liigaa, korona tuli ja kamppasi takaapäin. Monen muun yrityksen tavoin ennusteet menivät uusiksi ja uusasiakashankinta jäi asiakkaiden pöydälle odottamaan pandemian loppua, jota ei vielä koskaan tullutkaan.

Käänsimme pakon alla seisahtuneen kauden katseet myynnistä itseemme ja seuraavaan kauteen. Pandemian aikana istuimme alas piirustuspöydälle ja teimme kuivaharjoituksia. Kirkastimme olemassaolomme tarkoitusta, olimme yhteydessä asiakkaisiimme, jälleenmyyjiin, tapasimme kilpailijoita, palastelimme tuotteemme ja hinnastomme uusiksi sekä rakensimme näkyvyyttä. Panostimme asiakastyytyväisyyteen, johtamiseen sekä itseemme. Valmistauduimme kokonaisuutena skaalaamaan toimintaamme isojen poikien kentille.

Vaikka kausi jäi koronan takia torsoksi, onnistumisiakin tuli. Liikevaihtomme kasvoi koronasta huolimatta 16%, henkilöstömme 20% ja asiakastyytyväisytemme koronan ajalta on huimat 4,7. Myös henkilöstömme tyytyväisyys on 4.2. Kauppalehti muisti meitä toistamiseen Kestomenestyjät-sertifikaatilla. Kiitos tästä kuuluu jälleen kerran meidän tiimille, asiakkaillemme sekä kaikille, jotka fanittavat Cuumaa.

Siinä missä urheilija voi tarvittaessa pitää ylimenokauden, kasvuyrittäjältä tämä mahdollisuus puuttuu. Kun koneisto on kerran saatu käyntiin, sitä ei voi pysäyttää, vaan henkinen ja fyysinen latautuminen on tehtävä juostessa. Korona antoi kumminkin mahdollisuuden haukata happea ja tänään 16 vuotta täyttävä Cuuma lähtee teini-ikään isot saappaat jalassa.

Tulevalla, koronan jälkeisellä kaudella meistä kuullaan enemmän kuin koskaan ja tulemme auttamaan entistä useampaa yritystä nostamaan palvelun tasoa entistä monipuolisemmalla tuoteperheellämme. Haemme myös hyvä maineeseemme joukkueeseemme jatkuvasti lisää pelaajia ja tukijoukkoja, joten seuraa tarinaamme. Kesän joukkueemme huilaa, mutta syksyllä taas kentällä nähdään ja torilla tavataan.

Kiinnostaako moderni asiakaskokemus?

Me osaamme auttaa.

contact person image

Jani Hartikainen

jani@cuuma.com