image for Tilatiedot

Tilatiedot

Vähennä turhia yhteydenottoja näkemällä milloin ja miten kollegasi ovat käytettävissä.

Tehosta yrityksesi yhteistyötä

Tilatiedoilla voidaan lisätä läpinäkyvyyttä koko henkilöstön kesken. Käyttäjä määrittää itse, voiko hänelle luoda tehtäviä, milloin ja millä tavoin hän on tavoitettavissa: esimerkiksi etänä puhelimitse tai kasvokkain toimistolla. Soittaja saa tiedon automaattisesti. Tilatietoja voidaan myös ajastaa ennalta esimerkiksi lomamatkan ajaksi. Näin työn kuormittavuutta voidaan hallita ja turhat yhteydenotot vähenevät. Vaihteenhoitajan työ helpottuu tai siltä voidaan välttyä kokonaan.

Yhdistä tilatiedot kalenterimerkintöihin

Tilatiedot voidaan tuoda myös automaattisesti esimerkiksi Microsoft Outlookista tai Google-kalenterista.

Tilatiedoilla voidaan esimerkiksi:

  • Ajastaa tilatiedot lomamatkan tai sairasloman ajaksi, jolloin kollegat näkevät helposti paluuajan
  • Ajastaa toistuvat tauko- tai lounas-tilat, jolloin tila ei vahingossa unohdu aktiiviseksi
  • Tarkastaa ovatko työntekijät saapuneet töihin ilman heidän työnsä keskeyttämistä
  • Auttaa vaihteenhoitajan työtä: hän tarvittaessa muuttamaan muiden käyttäjien tilatietoja esimerkiksi sairasloman johdosta

Meille tärkeintä ovat tyytyväiset asiakkaat

Cuuma varmistaa, että sinulla ja kollegoillasi on käytettävissänne juuri tarpeitanne vastaava palvelukokonaisuus.

image of Tarja Hartikainen

Tarja Hartikainen

Asiakaspalvelupäällikkö

Verkkokauppa.com

Cuuma on säästänyt meiltä merkittävän määrän asiakaspalvelun aikaa

image of Kimmo Laine

Kimmo Laine

Liiketoimintajohtaja

PakuOvelle.com

Cuuman välineillä meillä on paljon parempi mahdollisuus palvella asiakkaita, kun kaikki tieto on yhdessä paikassa

Lisää tuotteita

Monikanavainen yhteydenpitoalusta

Asiakaspalvelun analyysi

Kuinka paljon yksi asiakaspalvelukohtaaminen yrityksellenne maksaa? Entä miten vastaamatta jääneet puhelut vaikuttavat liikevaihtoonne? Kuinka paljon työkalujen vaihto tehostaisi asiakaspalvelijan työtä, ja monta uutta rekrytointia voisitte jättää tällöin tekemättä?

Puhelinvaihde

Älykäs puhelinvaihde toimii usein yritysten asiakaspalvelun pohjana: sen avulla ohjaat puheluita sekä automatisoit asiakaspalvelun vaiheita ja mittaat palvelun laatua.

Chat

Brändätyllä chatilla toivotat asiakkaasi tervetulleeksi sivustollesi ja tarjoat reaaliaikaisen tavan kysyä lisätietoa.

Tyytyväisyyskyselyt

Kehitä asiakaskokemusta keräämällä palautteita heti asioinnin jälkeen

Some- ja mediaseuranta

Osallistu ajankohtaiseen keskusteluun ja tehosta myyntiä ennakoivalla asiakaspalvelulla.

Tiketöinti

Tehosta palvelupyyntöjen käsittelyä ja mahdollista läpinäkyvä yhteistyö. Lyhyet vasteajat, parempi asiakaskokemus.